Henkilökunnasta

ZenRoboticsin tiimillä on poikkeuksellisen vahvaa kokemusta ja näyttöjä – sekä busineksen että tieteen alalta.

Yrityksen 20 työntekijän korkeaa osaamista kuvaa se, että työntekijöistä 50 % on tohtoreita. Siitä huolimatta henkilöstö on suhteellisen nuorta, keski-ikä on 33 vuotta.

Rainer Rehn, toimitusjohtaja, on ympäristöliiketoiminnan sarjayrittäjä, joka on toiminut kehittäjänä ja liikkeellä pitävänä voimana kahdeksassa omassa yrityksessään, mm. Weima Finland Oy:ssä (nyk. XO Group Oy). Ennen ZenRoboticsia Rehn toimi BMH Enviro Oy:n myyntijohtajana. Rehn vastaa ZenRoboticsin tuotteiden kaupallistamisesta Suomessa ja ulkomailla.

Harri Valpola, perustaja, teknologiajohtaja, akatemiatutkija ja tekniikan tohtori. Valpola väitteli koneoppimisesta TKK:lla, tehnyt tutkimusta mm. Zürichin huippurobotiikkalaboratoriossa sekä kahdessa Suomen akatemian huippututkimusyksikössä. Valpolalla on vuosien kokemus neurobiologiasta, koneoppimisesta ja robotiikasta. Valpola vastaa ZenRoboticsin tuotekehityksestä.

Tuomas J. Lukka, perustaja, tutkimusjohtaja ja filosofian tohtori. Lukka väitteli 20-vuotiaana Helsingin yliopistossa kvanttikemiasta. Tämän jälkeen Lukka työskenteli USA:ssa erittäin arvostetulla Harvard Junior Fellowship -stipendillä, johti omaa tutkimusryhmää Jyväskylän yliopistossa ja kaupallisti huipputeknologiaa Hybrid Graphics Oy:ssä. 

Jufo Peltomaa, perustaja ja markkinointijohtaja, on voittanut useita kymmeniä palkintoja kansainvälisissä mainoskilpailuissa. Peltomaa on sarjayrittäjä, joka on perustanut useita menestyksekkäitä yrityksiä, mm. Hybrid Graphics Oy:n, joka myytiin yhdysvaltalaiselle NVIDIAlle.

Mika Raento, tuotekehitysjohtaja ja filosofian tohtori, väitteli tietojenkäsittelytieteestä Helsingin yliopistossa. Perusti Jaiku Oy:n, joka myytiin Googlelle. Raento työskenteli Googlella Google Latitude -palveluiden johtavana kehittäjänä. ZenRoboticsilla Raento vastaa tuotekehityksen manageriaalisesta puolesta.

Maciej Borkowski, Laitteiston kehitysjohtaja, tekniikan tohtori, väitteli elektroniikan tohtoriksi Oulun yliopistosta. Borkowski on työskennellyt tutkimus- ja teollisuusympäristöissä vaativissa elektroniikan kehitystehtävissä sekä Suomessa että Puolassa. ZenRoboticsilla Borkowskin vastuulla on elektroniikka- ja mekaniikkapuolen tuotekehitys sekä alihankintapartnereiden koordinointi.

Jouni Seppänen, vanhempi tuotekehitysinsinööri, Tekniikan tohtori, väitteli koneoppimisesta TKK:lla ja on sen jälkeen työskennellyt mm. Xtract Oy:ssä soveltaen koneoppimismenetelmiä asiakasdata-analyysiin. Seppänen on valmentanut vuosien ajan Suomen matematiikkaolympialaisvalmennettavia. Seppänen on erikoistunut vaativiin tuotekehitystehtäviin.

Lasse Rasinen, vanhempi tuotekehitysinsinööri, DI, valmistui TKK:lta pääaineenaan koneoppiminen. Rasinen on työskennellyt  useissa suomalaisissa ohjelmistokehitysyrityksissä, mm. HiQ Softplan Oy ja Xtract Oy, tehden alihankintana ohjelmistoja merkittäville suomalaisille kulutuselektroniikkayrityksille. Rasinen työskentelee vaativissa tuotekehitystehtävissä.

Joel Kaasinen, vanhempi tuotekehitysinsinööri, luonnontieteen kandidaatti, valmistui 19-vuotiaana Helsingin yliopistosta ja viimeistelee parhaillaan pro gradu -työtään. Kaasinen on voittanut useita palkintoja sekä kansallisissa että kansainvälisissä matematiikka-, fysiikka- ja ohjelmointikilpailuissa. Kaasisen erikoisalaa ovat vaativat tuotekehitystehtävät.

Tapani Raiko, vanhempi tutkija, tekniikan tohtori, väitteli koneoppimisesta TKK:lla. Raikolla on vuosien kokemus monimutkaisten datojen analysoinnista sekä neuraalisesta säädöstä. Raiko ratkaisee pitkän tähtäimen tutkimusongelmia sekä tuotekehityksessä ilmeneviä erityisen vaikeita data-analyysi- ja säätöongelmia.

Alexander Ilin, vanhempi tutkija, tekniikan tohtori, väitteli koneoppimisesta TKK:lla. Ilinillä on vuosien kokemus monimutkaisten data-aineistojen analysoinnista. Ilin ratkaisee pitkän tähtäimen tutkimusongelmia sekä tuotekehityksessä ilmeneviä erityisen vaikeita data-analyysiongelmia.

María Isabel Cordero Marcos, nuorempi tutkija, tekn. yo., on opiskellut Technical University of Catalonia -yliopistossa robotiikkaa ja matematiikkaa ja viimeistelee parhaillaan diplomityötään Valpolan ohjauksessa. Marcos on menestynyt useissa kansallisissa ja kansainvälisissä matematiikkaolympialaisissa. Marcos työskentelee tutkimuksen parissa.