Käsinlajittelusta

Mitätön osa maailman jätteistä lajitellaan suurissa mekaanisissa erottelulaitoksissa. Nykyisissä laitoksissa on omat rajoitteensa, kuten suuri investointitarve, laitosten kompleksisuus ja rajallinen kyky erottaa hyötykäytettäviä fraktioita. Esimerkiksi sekajätettä käsiteltäessä prosessista raaka-aineeksi palaavan materiaalin määrä on usein vaatimaton. Myös Euroopassa on suuri määrä ihmisiä, jotka poimivat tälläkin hetkellä hyötykäytettävää materiaalia käsin laitosten liukuhihnastoilla.

Käsinlajittelussa on kuitenkin suuria ongelmia, joista voi mainita vaikkapa mikrobialtistuksen, pölyn ja pienhiukkaset, kemikaalialtistuksen, puutteellisen ergonomian, loukkaantumisriskit, motivaatio-ongelmat, monissa maissa ilmentyvät sosiaaliset ongelmat sekä menetelmän korkeat kustannukset ja tehottomuuden. Käsinlajittelussa tyypillisestä jätteestä saadaan talteen vain muutamia prosentteja. 10 % hyöty sekajätteestä on jo erinomainen saavutus. Muun muassa näistä ongelmista johtuen käsilajittelulla ei näytä olevan tulevaisuutta. Jo EY-lainsäädäntö vuodelta 1975 käytännössä kieltää jätteiden lajittelun käsin.